Aamulla aloitimme pönttökierroksen
samasta paikasta merenrannasta, jossa olimme edellisenä yönä olleet
harppupyynnissä. Kurkistimme ensiksi sillan alle, mutta siellä ei ollut
päiväsaikaan asiakkaita. Taisivat pitää sitä lähinnä yöllisenä
hengähdyspaikkanaan.
Muuten päivä jatkui samaan tapaan kuin ensimmäinenkin; ampiaispesiä, sinitiaisia ja lepakoiden jätöksiä. Osa pöntöistä oli hieman hankalasti saavutettavissa; keskellä pöheikköä, johon tikkaiden asettelu toi hieman hankaluuksia, tai sitten ne sijaitsivat niin korkealla puussa, että korkeimmalta tikapuiden askelmalta juuri ja juuri ylettyi sinne kurkkaamaan. Onneksi en kärsi enää korkeanpaikankammosta!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti