Tällä kertaa liikuimme Kirkkonummella. Porkkalan alue vuokrattiin Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi vuonna 1944. Tältä ajalta on maastossa paljon betonista valmistettuja, maanalaisia bunkkereita, jotka saattavat olla etenkin pohjanlepakoille hyviä talvehtimispaikkoja. Kun neuvostoliittolaiset lähtivät vuonna 1956, he räjäyttivät tai muuten tuhosivat maastoon jääneet rakennelmat, jotta niistä ei olisi sotilaallista hyötyä alueelle palaaville suomalaisille.
Ensimmäinen bunkkerin jäänne oli aivan keskustan tuntumassa, pellon keskellä olevalla metsäsaarekkeella. Se oli kuitenkin niin hyvin betonilla tukittu, ettei sen sisään ollut menemistä. Mahdolliset lepakot saivat talvehtia kaikessa rauhassa.
Toiseen bunkkeriin pääsimme sisälle, ja niin oli ilmeisesti bilsan opiskeluun kyllästyneet peruskoululaisetkin; maassa lojui sivuja puoliksi palaneesta "Koulun biologia"-kirjasta. Tämä bunkkeri ei ollut kovin pahoin hajonnut, joten se lieneekin jännittävä leikkipaikka lasten mielestä. Kaikenlaista rojua sieltä löytyi, mutta ei lepakon lepakkoa.
| Anna sukeltamassa maan alle |
Bunkkerin vieressä olevan tallin hevoset seurasivat puuhiamme kummastuneen näköisinä. Kaikilla viidellä oli korvat hörössä ja katse suuntautunut meihin päin kun yksitellen laskeuduimme maan uumeniin.
Bunkkeri näytti olevan saman arkkitehdin muotista kuin aikaisempikin. Sisäänmenoaukon luota aukesi oikealle huone, josta oli "varauloskäynti". Sisäänmenoaukolta suoraan oli yksi umpinainen huone, ja sitä ennen kääntyi käytävä vasemmalle, josta pääsi tai oli joskus päässyt myös ulos. Etenkin "suljetussa" huoneessa kosteus- ja lämpötilaolot vaikuttivat erityisen optimaalisilta talvehtivia lepakoita ajatellen. Lepakoiden sijaan löysimme runsaasti hämähäkkejä, perhosia ja muita talvehtivia hyönteisiä.
| Bunkkerin sisäänmenoaukko. Etureunassa on tikkaat ja oikealla sisäänkulku. |
| "Sivuhuoneen" ulostuloaukko. |
Seuraava kartoituskohde oli pienen hiekkatien läheisyydessä. Luulimme löytäneemme hyvät paikat autoille kapean tien ulkopuolelta, mutta eräs paikallinen koiranulkoiluttaja oli eri mieltä. Hänen mielestään seuraavan viidentoista minuutin aikana tuleva hiekkarekka ei mitenkään mahtuisi ohittamaan autojamme levennetyssä mutkassa. Kävin sitten varmuuden vuoksi parkkeeraamassa uudelleen sen verran pitkälle metsän puolelle, että varmasti mahtuisi ohi. Hieman jännitti auton irti saaminen seuraavaan paikkaan siirryttäessä, mutta se on tottunut maasto-olosuhteisiin ja suostui kiltisti peruuttamaan pöpeliköstä ulos.
Jätimme koiranulkoiluttajan odottelemaan hiekkakuormaansa ja ajoimme Humal-järven lähellä sijaitsevan hiekkatien päähän. Siellä sijaitsi vain kesämökkejä, jotka meidän onneksi näin talvisaikaan oli tyhjillään, joten uskalsimme jättää autot tien sivuun.
Patikoimme hetken vielä tietä myöten, kunnes kartta neuvoi metsän puolelle. Hetken saimme etsiskellä hyvin maastoutunutta bunkkeria, mutta pian sisäänkäynti löytyi pienen kumpareen päältä. Eeva kurkkasi sisään, ja huomasi heti pitkän käytävän seinällä talvehtivan pohjanlepakon! Se näytti olevan heräilemässä; sen toinen silmä oli hieman auki ja se liikkehti hieman. Erityisen lämmin kevät onkin saattanut herätellä talvehtivia eläimiä tavallista aikaisemmin. Ravintoa ei lepakoille kuitenkaan ole vielä tarjolla, vaikka muutamia hyönteisiä talvehtimispaikoissa liikkuikin.
| Patse menossa bunkkeriin... |
| ... Missä talvehti tämä kaveri. |
Huomasimme tien varressa upeita suuria haapoja, ja tietysti liito-oravatilanne piti tarkistaa. Tällä kertaa haavan rungolta löytyikin keltaisia riisin näköisiä papanoita! Ylhäältä haavasta löytyi myös neljän kolon "kerrostalo". Ehkä jossain reiässä oli liito-oravan asunto. Yhden haavan latvus oli katkennut ja pudonnut maahan. Siitä löytyi lisää koloja, jotka olivat niin suuria, että niissä on saattanut pesiä pöllö.
| Liito-oravan jätöksiä |
| Mahdollinen kotipuu |
| Kukahan tässä on asunut? |
Patse meni edeltä kartoittamaan tilannetta. Eeva ja Anna pitivät köydestä ja antoivat sitä tarvittaessa, jotta Patse sai laskeutumiseen tukea ja varmistuksen. Lopulta hän pääsi alas saakka. Nopean tilannekatsauksen ja kartoituksen jälkeen hän kipusi köyden avulla takaisin ylös, ja minä vuorostani lähdin seikkailemaan alas luolaan.
| Turvavarusteet kaivettiin eka kertaa esiin. |
| Patse menossa luolaan. Myös oviaukon vastainen seinä oli betonia. |
Alasmeno oli jännittävä, mutta köydestä sai hyvin tukea. Luolan lattia oli romahtanut, joten katto tuntui olevan hyvin korkealla. Siellä oli myös kaikenlaista rojua ja metallitangon pätkää, joten piti liikkua hyvin varovaisesti. Lepakoita ei näkynyt, mutta joitain hyönteisiä ja kotiloita sen sijaan havaitsin.
| "Tukipilari" |
| Bunkkerissa piti varoa jokapuolelta sojottavia metallitankoja. |
| Romahtaneen lattian vuoksi bunkkeri tuntui korkealta ja avaralta. |
| Tältä näyttivät housuni ja saappaani seikkauilun jälkeen. |
Mittasin vielä luolan kosteuden. Lämpömittari päätti sanoa sopimuksensa irti tämän reissun osalta ainakin. Pois kiipeäminen puolitoista metriä romahtaneen lattian alta tuotti hieman hankaluuksia, etenkin kun jalansija oli lumen ja jään peitossa.Jalkani lipesi kerran, ja valuin hieman alaspäin. Onneksi sain kuitenkin tukea turvaköydestä etten pudonnut lattian jäänteisiin ja metallitankoihin.
Seuraavan kohteen sisäänmenoaukko oli räjäytetty umpeen. "Varauloskäynnin" edessä oli suuri kasa kiviä, mutta mahduin siitä pujahtamaan sisään. Muuten bunkkeri olikin melko hyvin säilynyt. Koska muut kulkuaukot olivat ummessa, oli mikroilmasto bunkkerin sisällä tasaisen viileä ja kostea, siis lähes täydellinen talvehtimispaikka. Mutta eivät lepakot taaskaan olleet ymmärtäneet paikan hienoutta. Yhtäkään nahkasiipeä emme luolasta löytäneet. Sen sijaan Eeva huomasi ulos tullessaan jännän, aivan käsikranaatin mallisen sammalmuodostuman. Toivon mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole neuvostoliittolaisilta jäänyt sammaloitunut kranaatti.
| Mitä lie tämän sammalen alla? |
Päivän viimeinen kohde sijaitsi metsän keskellä pienen kävelymatkan päässä. Sen sisäänmenoaukko oli tukittu lahoilla pölkyillä, varmaankin sen vuoksi, ettei kukaan menisi mahdollisesti vaaralliseen paikkaan. Lahonneet pölkyt saattavat kuitenkin muodostaa suuremman vaaran, kun niiden alla olevaa aukkoa ei näy. Jos joku menee seisomaan lahonneen pölkkykasan päälle, saattaa ne antaa periksi, ja hän voi pudota suoraan bunkkerin sisäänmenoaukkoon.
Päivä oli upea ja antoisa liito-oravan kakkoineen ja luolaseikkailuineen, vaikka lepakkoanti jäikin yhteen edellisen viikon kymmenen jälkeen. Eeva sanoi, että meitä hemmoteltiin silloin liikaa, ja että saimme nyt enemmän todellisuutta vastaavan kuvan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti