Seuraavaksi oli vuorossa Siuntion kirkon
korvayökköyhdyskuntaan tutustuminen. Otin lapseni, ”Kapteeni Kalsarin”, 5v. ja ”Kapteeni Ohjaajan”,
3v. mukaan, sillä olimme liikkeellä päiväsaikaan. Kirkon kattoon en heitä uskaltanut ottaa, joten he joutuivat
odottelemaan kirkon penkissä alakerrassa.
”Syödäänkö me sitten ne lepakot?”
Kysyi Kapteeni Ohjaaja huolissaan kun katseli haavejamme ja kuunteli
puheitamme lepakoiden pyydystyksestä.
Kun saimme Kapteenin vakuuttuneeksi ettemme vahingoita tai
syö lepakoita, lähdimme nousemaan kapeita, jyrkkiä, kivisiä kierreportaita ylös
kirkon vintille. Raajani olivat auttamatta liian pitkät ja pääni keikkui liian
korkealla, kun yritin kiemurrella kaikkine tavaroineni portaita ylöspäin. Kun
lopulta pääsimme puisia porrasrakenteita pitkin ylös, kurkistelimme taskulampun
avulla kaikki pienet rakoset kattorakenteissa, mutta ainoastaan yksi korvayökkö
löytyi lentelemästä.
Seisoimme huterilla puurakenteisilla portailla ja yritimme pitkävartisten haavien avulla saada sitä kiinni, mutta yritykseksi se jäi. Heiluimme aika korkealla, joten kovin kummoisia pyydystyssrityksiä emme uskaltaneet yrittää. Lepakko siipineen veti tällä kertaa pidemmän korren.
Vaikka "lepakkosaalis" jäikin vähäiseksi, oli päivä muuten upea. Oli mahtavaa päästä katsomaan miltä kirkon katossa näyttää ja mukavaa saada lapset mukaan "töihin". Lapset, "Kapteenit" nauttivat selvästi mukanaolosta. Kävimme paluumatkalla kartanolla nauttimassa kypsyvästä marjasadosta ja kiipeilemässä kiviaidalla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti