tiistai 6. elokuuta 2013

Vieras matkassa



Otaniemessä oli aikaisemmin kuultu pikkulepakoita, joten eräänä iltana suuntasimme sinne kokeilemaan, josko nyt saisimme otuksia kiinni tai kuuluviin. Vieraana meillä oli tällä kertaa Luomukselta tiedottajaharjoittelija, joka tuli hakemaan aineistoa ”Luomuslaisen matkassa” -blogiin. 

Vieras vaikutti kiinnostuneelta lepakoista ja kyseli paljon tutkimuksesta ja lepakoista ylipäänsä. Pelkäsin koko ajan, että emme saa ollenkaan lepakoita kiinni. Onneksi niitä kuului kuitenkin koko ajan hämärän laskun jälkeen.

Kesti jonkun aikaa, ennen kuin ensimmäiset asiakkaat lensivät harppuun. Kaksi isoviiksisiippaa tuli sitten samaan aikaan. Toinen oli nuori yksilö. Lepakoiden iänmääritys tehdään sormien nivelistä; aikuisilla on pyöreät nivelet, kun taas poikasilla ne ovat lähes suorat. Rengastimme lepakot, ja sillä aikaa oli jo uusi asiakas saapunut odottamaan vuoroaan.Vieraamme pääsi näkemään ja kuvaamaan läheltä lepakoiden käsittelyä ja auttamaan erästä yksilöä, joka ei millään olisi halunnut lähteä enää lentoon.

Saimme harppuun myös aivan pienen isoviiksisiippapoikasen, jonka siivetkin olivat vielä nahkeat. Sen turkki oli huonossa kunnossa ja  aivan punkkien laikuttama. En ollut aiemmin nähnyt lepakoilla punkkeja kiinni samalla tavalla turkin seassa, vaan yleensä ne oleilevat siivissä. Tällä raukalla oli kuitenkin lähemmäs kymmenen punkkia pureutunut kiinni turkin sekaan.

Kun saimme viimeisetkin asiakkaat takaisin lentoon, kiertelimme vielä hetken detektorien kanssa yrittäen saada havaintoja pikkulepakoista, mutta tälläkään kertaa emme niitä havainneet.

Illan parasta antia oli loistavan seuran lisäksi päästä näkemään tämän kesän poikasia ja nuorukaisia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti