Takaisin Seurasaareen

Lähdimme taas pikkulepakoiden toivossa Seurasaareen.   Sää oli kovin pilvinen ja tuulinen, ei siis mikään paras mahdollinen lepakkosää. Ei muuta kuin harppu pystyyn tutulle paikalle ja toivotaan parasta.

Loppukesän epätoivoinen mustarastas esitti surumielistä lauluaan, kenties toivoi vielä löytävänsä uuden heilan.

Aurinko ei ollut edes kunnolla laskenut kun ensimmäiset isoviiksisiipat poistuivat päiväpiilostaan. Tällä kertaa ne lähtivät kuitenkin eri suuntaan kuin aiemmalla kerralla, joten harppu sai odottaa ensimmäistä asiakasta jonkin aikaa. 

Kun sitten tarkistin harppua varmuuden vuoksi, siellä olikin jo kolme asiakasta odottamassa, joista kahdella oli rengas! Yksi oli kuitenkin muovien päällä, ja pääsi livahtamaan karkuun ennen kuin ehdimme saada sitä pussiin ja käsittelyyn. 

Toinen rengastettu yksilö oli aikaisemmin kesällä rengastamamme isoviiksisiippa. Tällä kertaa otimme häneltä myös ”pesäpallomailan” avulla näytteen koronavirustutkimukseen. Seuraava asiakas oli sitten  uusi tapaus. Käsittelyn aikana harppuun oli lentänyt taas seuraavat odottamaan vuoroaan. Alkuilta olikin ilmeisen kiireinen! Kaikki asiakkaamme olivat kuitenkin aikuisia, joten tällä reissulla en päässyt näkemään lepakonpoikasia.

Asiakkaiden jälkeen kuulin kummallista kitinää läheisestä metsiköstä, ja lähdimme Gurun kanssa katsomaan mistä se oikein lähti. Se kuulosti vähän kissan naukunalta tai kitisevältä keinulta tuulessa. Koska ääni tuli kuitenkin jokseenkin epäsäännöllisesti, oli sen pakko olla lähtöisin elävästä otuksesta. Lähemmäksi päästyämme äänen paikallistaminen oli yllättävän vaikeaa. Jostain puusta se tuli. Ehkäpä joku pöllönpoikanen?  Emme saaneet otusta näkyviin, joten palasimme harpulle seuraavien asiakkaiden pariin.

Viiksisiippojen lähdettyä ihailimme hetken pohjanlepakoiden saalistusta suoraan yläpuolellamme. Ne eivät vaikuttaneet yhtään kiinnostuneilta seireenistä tai rengastuspuuhistamme. 

Kun yö syveni eikä uusia asiakkaita enää ilmaantunut, laitoimme harpun kasaan ja lähdimme detektorit kädessä etsimään mahdollisia pikkulepakoita saarta kiertelemällä.

Kun lähdimme kulkemaan, osui otsalamppuni valo ensimmäiseksi kahteen kiiluvaan silmään. Supikoiran poikanen oli seurannut puuhiamme lähietäisyydeltä ja luikki kasvillisuuden sekaan karkuun, kun havaitsi meidän huomanneen sen. Samaan aikaan alkoi taas kuulua samaa, alkuillasta kuulunutta naukuvaa ääntä. Supikoirasta se ei kuitenkaan lähtenyt, vaan paljastui lopulta asiantuntija-arvion jälkeen sarvipöllöksi :)

Muutama yksittäinen lepakkohavainto tuli saarikierrokselta; vesisiippa lammilta ja pari pohjista. Pikkulepakoita emme tälläkään kertaa havainneet. Ehkä seuraavassa paikassa?