Lepakkobongaus

Opiskelijaporukassamme on havaittavissa kasvavaa kiinnostusta lepakoita kohtaan, ja detektorikin on ainejärjestöllemme hankittu. Kun heinäkuun lopussa  koitti Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen tapahtuma ”lepakkobongaus”, jossa tunnin ajan on tarkoitus havainnoida lepakoita, päätin järjestää siitä yhteisen tapahtuman. 

Seitsemän innokasta lepakkobongaria lähti hämärän jälkeen tallustamaan kohti parkkipaikkaa. Yksi ex-tempore lepakkoretkeilijä oli hellepäivän jälkeen liikkeellä lyhythihaisella varustuksella. Onneksi oleskelutilastamme löytyi pörröinen karhupuku, joka toisi hieman suojaa kesäyön viileydeltä. Yksi mattimyöhäinen liittyy vielä parkkipaikalla seuraamme, joten yhteensä kahdeksan opiskelijaa sulloutuu autoihin. 

Bongauspaikaksi valitsimme Lammassaaren lintutornin, sillä eräs järjestömme edustaja oli havainnut siellä ”joskus runsaasti lepakoita”. Paikka oli myös sopivan matkan päässä lähtöpaikastamme. Pysähdyimme myös matkalla havainnoimaan nahkasiipiä otollisiin paikkoihin.  Joen ylittävä silta osoittautui sellaiseksi, kun siippa lensi kiireesti ohitsemme. Vedenpinnalla ei näkynyt kuitenkaan yhtään lentelijää. 

Lopulta pääsimme perille. Bongaustuntimme alkoi puolen yön paremmalla puolella, ehkä hieman myöhään. Ainakin osalle porukasta myöhäinen bongausajankohta tuntui ylivoimaiselta ja hereillä pysymisen suhteen ja he käpertyivät torkuille ”karhun” kainaloon lintutornin lattialle. Loppu porukka havaitsi tunnin aikana 16 pohjanlepakkoa ja 4 siippaa.

Pimeillä pitkospuilla takaisinpäin kulkiessamme alkoi kanssaopiskelijoiden mielikuvitus laukata. ”Onkohan tehty kauhuelokuvaa lepakkoretkeilevistä biologian opiskelijoista?” pähkäili eräs fuksi. Retken aikana kuulemani käsikirjoitusehdotukset olivat kyllä takuuvarmaa Oscar-kamaa, ja ensimmäisenä kulkiessani säikähdin niin, että melkein putosin pitkospuilta, kun edestäpäin tuli kaksi valotonta retkeilijää mutkan takaa vastaan.