tiistai 16. heinäkuuta 2013

Lepakoita ja kärpäsentoukkia...



Rauhoitusajan jälkeen ensimmäinen maastopäivä. Guru oli saanut tiedon, että erään talon katosta oli pudonnut paljon kuolleita lepakoita. Lähdimme noutamaan niitä, jotta Evirassa voitaisiin mahdollisesti selvittää niiden kuolinsyy. 

Paikalta löytyikin vajaa kymmenkunta maahan pudonnutta kuollutta pohjanlepakon poikasta.  Keräsimme kuolleet eläimet minigrippusseihin, ja laitoimme kylmälaukkuun odottamaan jatkokuljetusta. Talon tytär toi vielä yhden laihan poikasen, joka näytti olevan vielä elossa. Sen selkä nousi ja laski rytmisesti ja pää kääntyili aavistuksen silloin tällöin. 

Gurun muutaman puhelun jälkeen saimme ensiapuohjeiksi juottaa poikaselle hunajavettä pipetillä. Poikanen ei avannut suutaan, mutta huulten välistä neste näytti löytävän tiensä perille, ja aivan kuin poikanen olisi alkanut hieman virkoamaan, ainakin sen pää liikkui enemmän. Noin vartin pipetöinnin jälkeen poikasen vasemmassa korvassa vilahti jotakin valkoista, joka osoittautui kärpäsentoukaksi. Niitä alkoi möngertää ulos poikasen korvista ja suusta. Kaikki elonmerkit olivatkin vain toukkien aikaansaamaa liikehdintää! Raukka joutui muiden seuraan muovipussiin ja kylmälaukkuun, ei siitä ollut enää lentäjäksi.
 
Yö jatkui erään lahdenpukamassa harppupyynnillä. Tällä kertaa mukana oli kaksi harppua, mutta seireeni oli unohtunut matkasta. Odotuksemme pyydystyksen onnistumisen suhteen eivät olleet korkealla. Saimme harput pystyyn lähelle rantaviivaa ja jäimme ihailemaan maisemia. Laulujoutsenpari ui kauempana ja jättiläiskalanvonkale polski ruovikossa. Vesisiipat alkoivat lennellä vedenpinnassa ja mieleen hiipi ajatus hauesta, joka nappaa vesisiipan lennosta. Onkohan sellainen mahdollista?

Ilmeisen onnistuneen harpunsijoittelun johdosta ensimmäinen asiakas pääsi minun käsittelyyn (ensimmäinen ihan itse käsitelty asiakas!) heti pimeän laskeuduttua. Hieman haparoivin ottein sain käsivarret mitattua ja kaverin punnittua. Kun tuli renkaan laiton aika, Guru lisäsi painetta uhkaamalla katkaista käsivarteni, jos teen sen lepakolle. Ihan kuin olisin joskus aikaisemminkin kuullut vastaavanlaisen uhkauksen? No, jännitin sitten niin paljon, että rengas jäi löysäksi ja tippui kaverin käsivarresta. Guru sai sen vielä taiteiltua takaisin. Otimme kaverilta pyyhkäisynäytteet peräaukosta koronavirustutkimusta varten. Näytteenottoon tarkoitetut puikot olivat hermeettisen suuria lepakon kokoon nähden, Guru taisi käyttää tässä pesäpallomaila-vertausta. 

No, saimme kuin saimmekin näytteen otettua ja lähdin viemään koeputkea kylmälaukkuun. Minua kohtasi jotakuinkin ällöttävä näky kun sain kylmälaukun kannen auki; jokin minigrippussi oli jäänyt hieman auki ja toukat olivat lähteneet vaeltamaan lepakonraatojen sisuksista. Niitä oli pitkin kylmälaukkua! Samaan aikaan Guru oli jumissa asiakkaamme kanssa, joka ei olisi halunnut enää jatkaa lentoaan. Myös harppuun ropisi uusia käsittelyä odottavia asiakkaita. No, ei auttanut muu kuin äkkiä huuhdella kylmälaukku ja sen sisältö meressä, jotta toukista päästään eroon.  Yö oli hyvin tragikoominen kaiken kaikkiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti